Hiihto nyt ja tulevaisuudessa

13.8.2025

Keskiviikkona 6.8.2025 Kahvila-Ravintola Håkans Vantaan Hakunilassa täyttyi innokkaasta hiihtoväestä. Monesta eri ESH:n piirin hiihtoseurasta oli ainakin jonkinlainen edustus kuuntelemassa Hiihtoliiton huippu-urheilujohtajan Petter Kukkosen ajatuksia ja tulevaisuuden hiihtonäkymiä. Sekä saatiin aikaan hyvää keskustelua ja pohdintaa monelta eri kantilta ja näkökulmasta. Moni myös haastoi ja antoi palauttetta sekä kehitys ideoita oikein rytinällä.

Lyhyesti lyhennettynä illan anti oli antoisa ja ajatukset kaikilla samansuuntaiset. Petter kertoi aluksi oman tarinassa ja kuinka oli tähän pisteeseen päätynyt missä nyt on. Yhteityö, luottamus ja avoimuus. Pitää pysyä ajanhermoilla, kehittyä sekä lisätä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Oli päivänkin selvää, että seurojen, piirin ja liiton yhteistyö tulee saada vielä tiivimmäksi ja avoimammaksi. Sekä Etelässä on myös olosuhteita, jos alamme vain yhdessä ajamanaan ja hyödyntämään.
#Me ennen minua, eli jos kokoamme voimamme yhteen olemme enemmän, yksin on mahdonta saada pysyä toimia aikaan.

Illan pohjalta perustetaan SHL:n, ESH:n piirin sekä osan piirin aktiivisten hiihtoseurojen väestä olosuhderyhmä, jonka tarkoituksena on yhdessä kehittää ja saada toimia aikaan Etelä-Suomen hiihdon toiminta alueella, sekä samalla koko eteläisessä Suomessa. 

Illan ideana oli saada ESH:n välki yhteen kuuntelemaan ja keskustelmaan tulevaisuuden hiihtonäkymistä ja missä nyt mennään ja mitä kuuluu, mitä halutaan jatkolta jne. Ja tätä kaikkea ilta tarjoilikin, kahvin lisäksi.

Liiton, piirin ja seurojen väestä koottu olosuhdekehitysryhmä kokoontuu alku syksystä 2025 ja toivottavasti saadaan toimia pian aikaan. Yhteistyöllä ja yhdessä eteenpäin. Kun laitamme voimat yhteen olemme enemmän. Pikku hiljaa, askel kerrallaan kehitystä ja valmennusta yli seurarajojen. Ei anneta hiihon kadota Etelä-Suomesta. Luetetaan, ollaan avoimia sekä käytetään yhteistä voimaa hyväksi kaikilta tahoilta.

Jatketaan kehitystä ja pysytään kaikki menossa mukana! Yhdessä ollaan enemmän!