Hiihtoseminaari ja vuosikokous

8.6.2023

Kari-Pekka Seppäselle luovutettiin piirin puheenjohtaja Olli Lampisen toimesta kirja.
Kari-Pekka Seppäselle luovutettiin piirin puheenjohtaja Olli Lampisen toimesta kirja.
Vuoden Hiihtohenkilöiksi valittiin ptkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta hiihdon eri tehtävissä Reijo Viholainen, Matti Heikkilä ja Paavo Vilminko
Vuoden Hiihtohenkilöiksi valittiin ptkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta hiihdon eri tehtävissä Reijo Viholainen, Matti Heikkilä ja Paavo Vilminko

Etelä-Suomen Hiihdon hiihtoseminaari ja vuosikokous pidettiin 7.6 Keimolan Kaiun majalla. Seminaariosuuden puhujia olivat seurakehittäjät Kari-Pekka Seppänen Hiihtoliitosta ja Sari Kuosmanen Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilusta.

Seminaari osuuden aiheeksi oltiin määritelty alueellisen yhteistyön kehittäminen ns. Urlus-hankkeen jalanjäljille. Piirin tavoitteena olisi saada ainakin jatkoa hankkeen aikana kehitettyyn piirivalmennukseen, jollei jopa edelleen kehitettyä valmennusta.

K-P Seppänen nosti esille mitä ajatuksia Liitolla on piirien ja alueiden osalta suunnitteilla sekä innosti seuroja etsimään mahdollisia yhteistyömahdollisuuksia esim. yläkoululeiritysten tai muiden kestävyysurheiluseurojen kanssa.

Etäyhteydellä puhunut Sari Kuosmanen toi samoin esille seurayhteistyön sekä ESLU:n tarjoamat koulutus- ja kehitysmahdollisuudet seuroille.

Perinteisesti tilaisuudessa palkittiin kauden aikana menestystä saaneita tahoja.
ESH:n paras HS-tyttöhiihtäjä Anni Jantunen Espoon Hiihtoseurasta. Paras HS-poikahiihtäjä Henrik Ahoniemi Espoon Hiihtoseurasta. ESH:n paras tyttöhiihtäjä Silva Kemppi Espoon Hiihtoseura. Parhaaksi poikahiihtäjäksi valittiin Juho Länsiluoto Pakilan Veto ja Anton Kemppi Espoon Hiihtoseura.
Etelä-Suomen Hiihdon paras seura Espoon Hiihtoseura. 
Vuoden hiihtohenkilöiksi valittiin kolme pitkään ja ansiokkaasti hiihdon eri tehtävissä toiminutta henkilöä. Reijo Viholainen, joka toiminut ESH:n puheenjhtajana tai varapuheenjohtajana koko historian ajan. Lisäksi Reijon ansiolistalla on ESH-cup, joka on noussut arvostetuksi kilpailusarjaksi Etelä-Suomen alueella. Tapahtuma on ollut esimerkkinä monelle cup-muotoiselle kilpailusarjalle maassamme. Toisena tunnustuksen saajana Matti Heikkilä. Matti on pyhittänyt sielunsa Espoon Hiihtoseuralle ja on tehnyt seuran eteen useiden kymmenien vuosien ajan töitä. Kolmas tunnustus menee Paavo Vilmingolle, jonka ansiolistalla on pitkäaikainen TD-koordinaattorin ura. Paavon ansiolistalla on myös Uudenmaan Hiihdon puheenjohtajuus TD-toiminan ohella.

Itse vuosikokouksen suurin anti lienee Olli Lampisen jatkaminen Etelä-Suomen Hiihdon puheenjohtajana. Toimintakertomusten- ja suunnitelmien sekä tilien hyväksymisten ja vastuuvapauksien myöntämisten jälkeen, hallitukseen saatiin osaamista ainakin valmennuksen osalta Hanna Vilhusen, Hausjärven Urheilijat, tullessa valituksi paikasta luopuneen Reijo Viholaisen tilalle. Erovuorossa olleet Helena Handolin, Jari Virtanen ja Arto Tölmälä valittiin uudelleen. Lisäksi hallituksesa jatkavat Sanna Värttiö-Hasenson, Hanna Muhonen, Pekka Leppäniemi ja Petri Teittinen.